Uutiset ja muut artikkelit

  • Projekti tuotetaan yhteistyössä Väestöliiton Et Ole Yksin -toiminnan kanssa antamaan tukea nuorten liikuntatoimintaa vetäville toimijoille transnuorten kohtaamisessa sekä transvastaisten tekojen vastustamisessa. Oletko kuullut transvastaisia kommentteja nuorilta, vanhemmilta tai muilta toimintaan osallistuvilta, etkä tiennyt miten vastata? Huolestuttaako, ettet mahdollisesti tiedä kuinka parhaiten reagoida, jos tällainen tilanne tulee vastaan työssäsi? Pohditko, kuinka…


  • Kiitoksemme Duodecimille valinnasta listata Tanja von Knorring vuoden terveysalan vaikuttajaksi

    Duodecim täytti tänä vuonna 144 vuotta. Sen kunniaksi valittiin 12 vaikuttajaa 12 eri kategoriasta, joissa painotettiin tämän vuoden ansioita ja Duodecimin arvoja. Valitut ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet terveydenhuoltoon ja vieneet sitä eteenpäin. Oli täten kunniamme saada tietää, että toiminnanjohtajamme Tanja von Knorring valittiin vuoden vaikuttajaksi kategoriassa ”Monimuotoisuuden mahdollistajat”. Kategoriaan…


  • Tänään 10.12. on joka vuotinen kansainvälinen ihmisoikeuksien päivä. Tämä päivä on ollut pitkään tärkeä muistutus siitä työstä, jota on tehty ihmisoikeuksien eteen, sekä siitä kaikesta, mitä on jo saavutettu. Ihmisoikeuksia edistävät monet eri tekijät, valtioista järjestöihin. Yksi ihmisoikeuksia edustava järjestö on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö. ETYJ on alueellinen turvallisuusjärjestö, johon…


  • Tanja von Knorring kiittää hienosta ajasta hallituksesta luovuttaen pohjoismaisen edustuksen Ruotsin Malin Björkille vuosille 2025-27. EL*C hallitus 2023-25 kokoontuu viimeistä kertaa kokoukseen Belgradissa tällä viikolla. Transfeminiinit ry:n toiminnanjohtaja Tanja von Knorring on ollut mukana 4th EuroCentralAsian Lesbian* Community:n pohjoismaiden edustajana hallituskaudella 2023-25. Tämän hallituskauden jälkeen Transfeminiinit ry:n edustus siirtyy Ruotsin Malin…


  • Sinuiksin jouluaatto – Sinuiksi Christmas Eve 24.12. klo 13–17

    Järjestämme Sinuiksi ry:n ja Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskuksen kanssa yhteistyössä jouluaaton tilaisuuden. Joulu on monille vuoden lämpimintä aikaa, mutta osalle sateenkaari-ihmisistä se voi tuntua yksinäiseltä tai raskaalta. Haluamme tarjota turvallisen, pehmeän ja yhteisöllisen hetken juuri sinulle – siksi kutsumme sinut viettämään jouluaattoa kanssamme Sinuiksin toimistolle (Näsilinnankatu 48 E, Tampere). Luvassa rentoa yhdessäoloa,…


  • Transihmisten muistopäivä 20.11.2025

    Tänään 20.11.2025 vietetään transihmisten muistopäivää. Tänä vuonna 281 transihmistä menehtyi transfobian seurauksena, ja nämä ovat vain tilastoidut tiedot. Heistä valtaosa oli tummaihoisia transfeminiinejä, tuoden esille myös vakavan rasismin sekä naisvihan seurauksen. Myös seksityö, johon moni transihmisistä päätyy syrjinnän vuoksi, oli menehtyneistä suurimman osan elinkeino. Tänä vuonna murhattiin myös moni aktivisti,…